Porin FK-kerho on järjestänyt Suomen parhaat autourheilukilpailut tänä vuonna
Porin Formula Karting- seura on palkittu eilen Suomen autourheilun kattojärjestön AKK Motorsport ry:n vuosittaisessa palkintojenjakogaalassa ”Vuoden kilpailunjärjestäjä”-palkinnolla. Porissa järjestettiin kuluneena kesänä neljä kansallista kilpailua; legendaarinen Kevätpäräys, SM-osakilpailu sekä IAME ja ROTAX-sarjojen kisaviikonloput.
Suomessa on yli 300 autourheiluyhdistystä. ”On hienoa, että porilaisten suurella sydämellä ja pienellä talkooporukalla tehty pitkäjänteinen työ on huomattu ja palkitaan näin suurella huomionosoituksella”, kertoo Porin FK-kerhon tuleva puheenjohtaja Pasi Pohjola.
”Porin Viasveden kartingradalla yhden kisapäivän järjestämiseen tarvitaan noin 40-50 talkootyöntekijää huolehtimaan niin rataturvallisuudesta, kisajärjestelyistä sekä kahvilapalveluista. Heidän lisäkseen kisoissa on noin 10 toimihenkilöä mm. tuomaristossa ja katsastuksessa. Karting on lajina nopea, haastava sekä tapahtumarikas ja etenkin turvallisuuden varmistava talkooväki on ensisijaisen tärkeää”, lisää Pohjola.
Ensi vuonna Porissa on näytetty vihreää valoa jo kolmelle kisalle. Viasveden radalla tullaan ajamaan ainakin Kevätpäräys ja SM-osakilpailu. Kisoihin on yleisöllä vapaapääsy.
Vuoden autourheilijaksi palkittiin palkintojenjakogaalassa Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen. Kankaanpään UA:n Toni Vilander palkittiin S125-kartingluokan voittajana. Vilander aloittaa vuodenvaihteessa myös AKK:n puheenjohtajan roolissa. Juhlassa palkittiin kunniamaininnalla myös Porin FK-kerhon Tero Nurmi avunannostaan erään urheilutapahtuman sairauskohtauksen ensihoitotilanteessa.